Napoleonin leivos on alkujaan rapeakuorinen voitaikinaleivonnainen, jossa on kermainen täyte. Nimi juontuu leivoksen kotikaupungista, Italian Napolista. Ranskankielinen ’napolitain’-sana (napolilainen) oli niin lähellä Napoleonia, että se muuntui pikkuhiljaa muotoon Napoleon. Voidaan siis ajatella, että varsinaisesti Napoleon Bonapartella ei ole mitään tekemistä italialaisen nimikkoleivoksensa kanssa, vaikka nimi selvästi viittaakin ’kolmikolkkahattuun’. Jostain syystä leivos kuitenkin halutaan yhdistää Keisari Napoleoniin ja siksi kulkee myös tarina, että leivoksen valkoinen kuorrutus kuvaa sitä, että Keisari käänsi mielellään liiviensä hienon valkoisen nahan ulospäin! 


Napoleonin leivos tunnetaan myös nimellä Millefoglie (tuhatlehti).  Tätäkään alkuperää ei tarkasti tunneta, ei ainakaan kirjoista mitään mainittavaa löytynyt. Mutta tiedetään François Pierre de La Varennen kuvanneen leivonnaista teoksessaan ’Cuisinier François’ jo vuonna 1651. Ranskalaiset päällystävät leivostaan suklaalla. Suomalaiset vaaleanpunaisella pomada-kuorrutuksella ja laittavat vielä kevyesti omena- tai vadelmahilloa alimmaisen kerroksen lehtevän levyn päälle. Alkuperämaassa Italiassa ja sen naapurissa Sveitsissä käytetään leivonnaisen tai suuremman kakun päällä vaatimattomasti vain tomusokeria, joskin variaatioita on yhtä monta, kuin leipojaakin.

   

Perinteisesti ranskalainen 'Mille-feuille' tai 'Millefeuille' koostuu kolmesta kerroksesta lehtitaikinaa ja kahdesta niiden välissä olevasta  crème pâtissièr' kerroksesta. Päällys oli alkujaan ilman sokerikuorrutetta. Nykyään näkee paljon välikerroksettomia - ja myös kakkutaikinasta valmistettuja 'tuhatlehtisiä', joissa ei siis lehtisyys ole lainkaan läsnä.  Saatavilla on myös suolaisia mille-feuille'jä, joiden täytteenä käytetään juustoa ja pinaattia.

Nami-hiiri on yleensä tehnyt oman tuhatlehtisen eli kermasiivun perinteisesti lehtitaikinalla ja kolmella kerroksella ja palotellut ne pieniksi suorakaiteiksi. - Nuo mansikat ja oikein vielä jättiläisen koossa, saattavat olla suuri virhe leivonnaisen päällä. Mutta sellaista on tarjoiltu kahvilassa, jossa mansikkapaloja oli voi-kiisseli täytteessä, joten ehkä  niitä voi nostaa kerroksen pari ylemmäksikin, sallitusti. - Ja tämä kuvan eilen syntynyt 'ihanuus' on kakku, vajaa 18 centtimetriä pitkä ja kolmelle henkilölle ajateltu. Se matkasi naapuriin, heidän vierailleen. Ontuvat kermapursotukset ovat kuvan jälkeen korjattu ja pursotettu ne puuttuvatkin paikat, jotka tarkkaavainen lukija on huomioinut puuttuvan kakun takaosasta. Nami-hiiri otti harvinaisesti kuvan keskenerisestä työstään. Ihmettelee sitä itsekin! Se johtui kyllä ihan siitä, että hiiri oli lukenut vasta Insanityn blogia ja ottanut opikseen. Kiire voi tulla, muutenkin kuin nukahtamalla! Ja olisi aika noloa mennä napsimaan kuvaa naapurin jo nauttiessa vieraineen kahvihetkestä.

Kermapurkin lopusta ei taitamaton aina tiedä paljonko sitä vaahtoa tulee, varsinkaan, kun ei mittaa, eikä ole selkeää ajatusta edes koristelusta ja vaahdon menekistä. Mutta mitään hätää ei ollut, koska kermaa oli parikin avaamatonta purkkia. - Ja se ihana johdoton vekotin  puhtaana, jolla vaahtoa yms. syntyy nami-hiiren mielestä nopeammin, kuin sähköisellä! Sen käyttökin on hauskaa!.

Tuhatlehti eli Millefeuille:

500 g voitaikinaa

 voi-kiisseli: 

5 dl maitoa

4 rkl sokeria

1 munankeltuainen

3 rkl perunajauhoja

100 g mieluiten suolatonta voita

2 tl vaniljasokeria

1 rkl rommia tai sitruunamehua

- Paista taikinalevyt 200°C kellertäviksi ja jaa suorakaiteenmuotoisiksi pieniksi leivospaloiksi tai erota 6 kappaletta isompia levyjä kakkua varten. Anna jäähtyä. ( kuvan kakussa on kolme levyä )

- Tee kiisseli mitaten kattilaan: maito, sokeri, keltuainen ja perunajauhot -> kuumenna koko ajan sekoittaen, anna pulpahtaa keran pari.

- Vaahdota voi ja sekoita joukkoon jäähtynyt kiisseli. Lisää vanilja ja/tai sitruunaa.

- Levitä kiisseli voitaikina levyjen väliin ja sirottele tomusokeria ohueksi, valkoiseksi kerrokseksi - tai laita kuorrute sokerivesikuorrutuksella.

Kondiittoritaidon mestarinäytteitä vaalitaan valmistamalla perinteisiä leivoksia. Nimikkoleivoksiin liittyy eräänlaista valkoisen pöytäliinan aristokratiaa, joten kuuluisimmat leivokset ovat ikuisia aatelisia. Täydellisen ja aidon leivoksen tai kakun loihtiminen on aina mestariteos, joka onnistuu tai sitten ei, johtuen reseptien historian kuluessa tapahtuneista muunnoksista tai siitä missä maassa ollaan ’makunautintoja’ opiskelemassa. Mutta kaikkialla niitä opetetaan ja niistä puhutaan. Italian ohella 'napoleonia eli tuhatlehtisiä' valmistetaan äkkiä laskettuna 30:ssä eri maassa! Ja tietenkin jokaisella on omat puumerkkinsä resepteissä.