Porvoon joki on saanut nimensä 1300-luvulla Linnamäelle rakennetun maalinnoituksen mukaan, Borg=linna ja joki=se ruotsalaisten o, joista myöhemmin muodostui myös kaupungin nimi. Porvoolla on pitkä historiansa maamme kolmantena  kaupunkina, Turun ja Ulvilan jälkeen. Sitä on moneen kertaan  poltettu, sekä tahallaan ja tahattomasti. Tässä kohtaa on ihan pakko lainata lause historiankirjasta. Tilanne on ollut varmasti aikanaan vakava, mutta lause on muuttunut nykylukijalle huvittavan hauskaksi: "Suurin Porvoon palo vuonna 1760 sai alkunsa erään porvoolaisemännän kalakeitosta." Enempää tarinasta ei juuri nyt eteeni osunut. - Suomen kieli on asettunut päärooliin pikku-hiljaa. Vielä 1960-luvulla se oli ruotsi, joskin hyvin hienoisella enemmistöllä.

Kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin puoliso, Fredrika, on tehnyt kaupungista kuuluisan tortullaan, jonka hän 'loihti' miehensä naminälkään aineksista, joita sattui olemaan kaapissa. Runebergin aamiaisleivos punssin kera koostui seuraavista aineista: vehnäjauhoja, korppujauhoja, keksimurusia, mantelia ja mahdollisesti kardemummaakin, päälle omenahilloa ja sen ympärille sokerikuorrutetta. Torttua, hieman muunnetuin reseptein saa kaupoista ja kahviloista tammi-helmikuun aikana. Tätä vanhaa herkkua nami-hiiri  on syönyt 'varastoon', kahdeksan päivää peräkkäin .  On lohdullista tietää, että Café Helmen vitriinistä, niitä löytyy ympäri vuoden!

  

         Café Helmi, Porvoo  ja  Café Argos, Stockmann Hki

Helmi Wanhassa Porvoossa !

Päivä Wanhassa  Porvoossa. Bussimatkan maisemat olivat suoraan postikorteista ja aurinko paistoi! Vanha tuttu 50km matka Helsingistä oli kutistunut uusien järjestelyiden ansiosta 35:een kilometriin. Kävin kyllä viime talvenakin Porvoossa, mutta en ehtinyt silloin vanhaan kaupunkiin.

Oikeastaan Wanhasta Porvoosta löytyy paljon helmiä katseltavaksi ja turistien ihailtavaksi. Se helmi, jota tässä tarkoitan on tietenkin, Airi Kallion, iki-ihana Café Helmi. Se on ollut monena sunnuntaina iltapäiväkahvieni määränpää jo vuodesta 1983 lähtien. Ei ollut mitenkään naurettavaa, edes lapsieni mielestä, ajaa Helsingistä vanhaa tietä Porvooseen vain kakkupalan ja mehun vuoksi! - Ihan kaikille en kehtaa mainita, että tein sen retken nyt Zürichistä asti. Se näet sattui olemaan ensimmäinen retkikohteeni käydessäni äskettäin Helsingissä. Oli ihan siedettävää  -14°C pakkasessa ja auringossa kulkea ja kurkistella pitkästä aikaa ihania, vanhoja puutaloja, niiden muotoja, ruutu-ikkunoita ja pikku-puoteja, joissa lattiat olivat hieman lintallaan, katot matalalla. Kesän tungosta ei ollut. Sieltähän niitä 'Kiva kun tulit'-servettejäkin löytyi Kynttiläkamarista, blogi-ystävien ohjeiden mukaisesti. Ja sellainen unelmien 'Skafferi' -herkkukauppa, jonka tiskin taakse olisin voinut jäädä vaikka heti apulaiseksi. Puoti on myös sikäli harvinaisuus, että sen omistaa tuntemani vanha kauppiassuku jo neljännessä polvessa. Huvittavaa tietenkin oli se, että törmäsin tuossa pienessä puodissa nykyisen naapurimaani Italian erikoisuuksiin. Kuvitella, pienessä Suomen Porvoossa, kaukana maailman Metropoleista, oli italialaista suklaa-caviaaria!  Eikä maksanut edes 'maltaita'.

Kaksi pientä lohipasteijaa ja suuri kakkupala kuittasivat lounaan. Höyryävän kuuma kaakao karkoitti sen pienen vilunväreen, jonka pakkasen viima oli aiheuttanut kävellessä  ja puodeissa kolutessani. Olin kyllä ennakoidun järkevästi ja lämpöisesti pukeutunut Suomen talvea varten. Olin pakannut korvalaputkin mukaani.

Tuttuun tapaan, aina ystävällinen, Airi Kallio, huikaili hauskoja kommentteja kiireidensä keskellä. Hän oli ymmärtääkseni äskettäin palannut Ruotsista ja arvatenkin siirteli kahvilan sisustusta uusien ideoiden innoittamana, joita oli mahdollisesti nähnyt tai matkalla muuten 'saanut päähänsä'. Pienessä 'yhden naisen' yrityksessä eivät askareet lopu idearikkaalta ihmiseltä. Siinä piilee myös osa menestyksen salaisuutta, sillä 27 vuotta palveluammatissa yrittäjänä on pitkä taival, mutta taatusti antoisa. On vapaus uusiutua, parhaalla katsomallaan tavalla, eikä tarvitse tehdä anomusta kolmena kappaleena ison talon pääkonttoriin. Puuhastelu jatkuu iltaisin ovien sulkeutumisenkin jälkeen, ilman iltalisiä. Vuorokauden 24 tuntia eivät useinkaan riitä, joten on otettava avuksi, se 25:kin, pitämättä jäänyt ruokatunti. Pienyrittäjällä ei ole lomia; nekin ovat usein juuri hankinta- ja ideamatkoja. Minua palveli mukavan tuntuinen, nuori kahvila-apulainen. Ymmärsin hänet 'aarteeksi', jonka huostaan kahvilan voi jättää hetkeksi tarvittaessa, pelkäämättä 'kaaosta' palattuaan. Ei aivan varmasti, mutta melko varmuudella, Airi Kalliokin, ajattelee juuri näin. Hän kuuntelee asiakkaitaan, kokeilee, uudistaa, laajentaa ja elää yritykselleen! Sen vuoksi löytyy, Porvoon HelmetHelmi, Helmeri, sekä juhliin vuokrattava JuhlaHelmi, johon mahtuu jopa 100-110 henkeä. 

Kaikkea hyvää ja kiireisiä päiviä !

Terveisin