Aamulla heräsin tummaan, mutta kirkkaaseen aamuun, ei ollut edes tavanomaista sumua. Päivästä kehkeytyi mahtavan aurinkoinen ja viherkasvit saivat kyytiä lattialla auringon säteiden alle. Ellen tietäisi joulun olevan edessä päin, olisi voinut kuvitella sen jo livahtaneen ohi !

Eilen oli uskomaton sadepäivä. Myöhemmin illalla tarkkailin mittaria, josko viilentyisi miinukselle. - Ei tarvinnut vielä laittaa nastoja kenkiin. Ostin sellaiset Suomesta tammikuussa, kun olin nähnyt monen niitä käyttävän Enkelivuorella /Engelberg. Hyvä suomalainen tuote, eikä ole edes ruma. -  Sadepäivä sopii hyvin tavaratolon kerroksissa laukkaamiseen. Tulin kotiin muutaman kassin kanssa. Kaikki olimme ihan kuivia, sillä sateenvarjoni on tosi suuri ja mahduimme kaikki sen alle oikein hyvin - kassit ja minä.

            

Lumihiutaleita pellistä ja muovista, rusetin sabluunat, tähti pyramidi. Ja söpö bambi. Niitä laukkaa joskus metsän polulla vastaan. Aasin ostin ihan sveitsiläisen Samichlausin takia, sillä hän kulkee aasi kaverinaan. Muutaman kilometrin päässä on lehmä-aasi farmi.

           

Ei varmaan ole vaikea arvata, että innostuin muffinsseista. Pitsireunaisia suojuksia: taitettu valkoinen, tumma ruskea, hento vihreä ja hopea. Tuo kapula oli kyllä ihan heräteosto, niin pitkällä en vielä harjoitelmissani ole, että sitä oikeasti tarvitsisin  vielä tässä vaiheessa. - Ne Eben tekemät muffinsien suojat ovat kyllä mielessä, ja jos kaunista kartonkia tule vastaan, niin yritän ainakin askarrella itse. Yksiväriset antavat paremman mahdollisuuden fantasioille ja taidokkaat leipojien koristelut pääsevät oikeuksiinsa. 

              

Kun näin tämän kullatun tähden, niin syntyi heti ajatus, josta kirjoitan myöhemmin. Ja pienet ja  syötävät kultaiset tähdet levisivät pöydälle ihan oma alotteisesti, kun yritin saada vain parit kuvaan.

nami-hiiri