Aikoinaan, yli parikymmentä vuotta sitten, sain tutustua sokerin merkeissä aivan ihanaan ja aitoon herrasmieheen, silloisen Suomen Sokerin (myöhemmin Cultor) markkinointipäällikköön, jonka ilmeisellä avustuksella sain poikkeusluvan teettää Suomeen kukallisia sokereita ulkomailla. Suomen Sokeri ei voinut niitä tehdä ilman tarvittavia suuria konehankintoja, mutta se hallitsi ja sääteli sokerin monopolia Suomessa. Ilman tarvittavaa lupaa tuonti olisi ollut jopa rangaistavaa. Kotimaan konditorien 'hermot' eivät pientä olematonta näperrystä kestäneet. Se koettiin turhamaisuudeksi ja ennen muuta aikaa vieväksi. Sen mahdollisuuden olin testannut luonnollisesti ensimmäisenä. Rakastan suomalaista osaamista ja aloitan aina siitä, kun on mahdollista. Kotimainen valmistus olisi muodostunut hinnan takia myynnin esteeksi, kuinkas muuten. Luvan perusteella sokeripalojenkaan ei tarvinnut olla suomalaisia, koska maailmalta löytyi tarkoituksiini sopivan pieniä ja siroja paloja. Sokerin edestakainen lähetteleminen koristeltavaksi ja takaisin, olisi myös teettänyt runsaasti ylimääräistä kuluerää per pala. - Palatakeni taas Mansikkamäelle - kirjoituksen idea tänään syntyi ihan siitä, että mietin heti, josko sokerin voisikin koristaa Eben piparin tapaisella lumihiutaleella, mini kokoisena !? Ne voisi sitten latoa matalaan rasiaan ja sulkea läpinäkyvällä kannella tai selofaanilla, rusetein.

             
Kuvan sokerit ovat uutta tuotantoa ja isoilla paloilla. Kukitettu pala on nami-hiiren silmissä  liian suuri ja kömpelö, vaikkakin ihan normaalin kokoinen, Sirkkua vastaava. Lautasella on viimeisiä lilliputteja myös värillisinä, ilman kukkia. Vasen pystyrivi ja keskimmäinen sokeri siinä on kukitetun kanssa saman suuruinen, mutta korkeudessa on eroa puolet ! Sen toisella puolen on kyllä kukka, mutta se ei ansaitse tulla kuvatuksi. Missä tahansa kahvipöydässä nämä on huomattu ja huomataan. - Sokereita yleensäkin koristellessa tulisi käyttää pastellisävyjä. Voimakkaat värit sulavat tietenkin ihan samaan tapaan, mutta jättävät väristään kupin reunalle raidat sitä mukaa, kun kahvi vähenee kupissa. Niinhän tekee toisinaan kermakin. Eihän se oikeasti haittaa, muttei ole kivan näköistäkään.
 
Aikoinaan ensimmäisiä minikokoisia, kukin koristeltuja palojani, tarjosin ulkomaiselle kauppaketjun ostoryhmälle aamukahvilla. Kukaan seurueen naisista ei sokereihini kiinnittänyt verbaalisti huomiotaan, vaikka silmäilivät niitä selvästikin kiinnostuneina. Mutta pitkä ja todella suuri kookas mies, itse pääjohtaja,  hän huomasi ja 'esitteli' niitä teaminsä sihteereille ja ostajille antaumuksella. Pieni nami-hiiri hykerteli ilosta täriseviä varpaitaan salaa pöydän alla !

Eikö tällainen lahja olisi kiireiselle ystävällekin paikallaan ? Kaunis, hyödyllinen ja suussa, kahvissa tai teessä pois sulava 'ihanteellinen' lahja. Tätä lahjaa ei tarvitse, eikä ole tarkoituskaan tehdä kilokaupalla, vaan muutama kymmenen, josta riittää monen juhlan sokerikon huipuksi muutamat palat! Itse tapaan laskea vieraat ja laittaa sokerikkoon 'kukkia' saman verran tavallisten palojen joukkoon. Ei tarvitse keksiä jutun juurta tikusta - se kehkeytyy automaattisesti kukasta ja sokerista -  pastellisävyisistä kukista sokeripalan pinnalla. 

nami-hiiri