"Miten olen voinut elää tähän saakka tietämättä, että on maailmaassa olemassa SUKLAAKIEKKO? Seuraako tästä nyt enää mitään hyvää?"  

Näin tuumaili minulle tuntematon Anna, joka oli nähnyt taidokkaakkaat pyöräytykset suklaakiekosta, Eben,  Kirsikka-suklaahyydykekakussa ja leivoksissa. Tuo oli niin hauskasti sanottu, että halusin ehdottomasti aloittaa tämän osion juuri tuolla lainauksella. Arvelen monen muunkin ajattelevan samoin.   

Suklaakiekko on sveitsiläisen Chocolatier Gysin, valmistama suklaa, Swiss Choco-Roulette. Se on laatusuklaan aatelia omassa luokassaan. Raaka-aineet ovat tarkoin ja huolella, tiheällä seulalla valikoituja, eikä valmistuksessa ole käytetty lisäaineita, myöskään raaka-aineen muutoksia ei ole  tehty. Kiekolle on kehitelty ihan oma suklaahöylä, jolla saadaan upeita kiehkuroita kakkujen ja jälkiruokien koristamiseen. - Voihan suklaa olla kaunis kiehkura, vaikka se menisi suoraan suuhunkin ilman sitä kakkua, eikö vain voikkin? - Hieman suklaan lämpötilasta riippuen, ruusukkeet ovat runsaita lieriöitä/ruusukkeita tai avonaisempia 'töttöröitä', kuten kuvista näkyy. Pienellä, lyhyellä kiepautuksella tulee taas ihan eri näköinen koristus kiisselin tai vanukkaan päälle, Hannan koristeen tapaan.

Suklaakiekon ympärille on hauskaa kerääntyä perheen tai ystävien kanssa. Jokainen voi silloin pyöräytellä omat koristeensa jälkiruoka-annoksiin. Ja mikä estäisi höylättyjä kiehkuroita leikkimielisesti arvostelemaankin! Mutta sen on tapahduttava aika nopeaa tahtia, sillä kiehkurat ovat hauskan ulkonäkönsä lisäksi myös todella maistuvaa suklaata.              

        

Mansikka-suklaa raitainen on uusin, tämän tuoteperheen jäsen ja juuri markkinoille tullut yhdistelmä. Muita makuja ovat mm. marmoroitu tumma/valkoinen, pistazia/tummasuklaa, tumma suklaakiekko, vuoden loppuun asti tumma/valkoinen ns. puolet ja puolet. 

Ja ettei makeaa mahan täydeltä, niin suklaakiekon höylä on suunniteltu siten, että se soveltuu oikein hyvin myös Tête de Moine eli Monk's Head, juustoruusukkeiden tekoon. Keski-Euroopassa juustokoristeet kuuluvat arkipäivään, niin eväisiin kuin  arkisiin   välipalavoileipiinkin kotona. Silmäruokaa makuhermoja kutkuttamaan.                                                                  

"Voisin  lopettaa suklaan syömisen, jos haluaisin,

mutta en ole luovuttajatyyppiä." 

nami-hiiri