" Kiitos, mielellään, kunhan siitä  pääsee helposti eroon !"    

                      

Kaunis, nostalginen suklaarasia. Kuka siitä edes haluaisi päästä eroon? Sitä ei saajan tarvitse hoitaa, ei kastella tai kiillottaa. Se ei mene pahasti rikkikään pudotessaan. Ja mikä parasta, siitä voi nauttia, joko ihan itse tai tarjoamalla sen sisältö vieraille. Kaikille ei suklaa sovi. Osa siitä ryhmästä tosin luulee, ettei sovi, kieltäytyy syömästä,mutta maistaa kuitenkin. Mitä se sellainen absolutismi on?

          

Tämäkin olisi saajalleen loistava lahja, miltein 'katoavainen'. Pauligin Presidentti -kahviatiiviissäaromeista huolehtivassa purkissa, evegreen Fazer vihreät   kuulat ja Mariskooli. Jälkimmäinen on ryhmästä nuorin tuotteena, mutta jo   klassikko moneen käyttöön, jota Iittala on valmistanut Marimekolle 1970-luvulta lähtien, monissa eri sävyissä.

Kaikki olisi liian yksinkertaista, ilman sitä pientä 'mutta' sanaa ja ryhmää, jolla on aivan kaikkea ja joka ei koskaan ole tyytyväinen mihinkään. - "Kuka enää kahviaan keittää tai suodattaa, kun kaikki painavat vain nappia ? Mitä siis kahvipurkilla tekee ?" Mutta yksi pieni askel 'taakse päin' ihan vain kokeilun vuoksi, jotta muistuu mieleen, miltä Suomessa paahdettu oikea kahvi maistuu parhaimmillaan! - Ja onhan joulu tulossa, paketin voi saaja lahjoittaa keräykseen tai joulupataan. Joku tuntematon saisi nautinnollisia kahvihetkiä ja postinkantaja taas tänäkin vuonna suunsa makeaksi Vihreistä kuulista! Tuotteet ovat kuitenkin taattua laatua. Niissä ei ole moittimisen sijaa - mutta samaa ei voi sanoa aina alkuperäisistä lahjojen saajista.

                   

                                             

Tai voisiko lahjana olla marsipaaniin kääritty täytekakku? Itse tehty tai Aleniukselta, Fazerilta tai Kakkukeisarilta tilattu. - Kuvien kakut on tehnyt, sokerileipuri, Fabricio Cordeiron, Zürichissä. - Kakku olisi lahjana edellisten kaltainen, makoisiin suihin katoava. Nautittavaksi tai tarjottavaksi toisille, mikäli 'kakkupaketin' marsipaani ei miellyttäisi. 

Taisi olla aika huono vitsikkääksi tarinaksi, kun totisinta totta on se, että lahjan saaja avattuaan kiltisti saamansa lahjapaketin,   ihasteltuaan vuolaasti ja kiiteltyään hyvätapaisesti, miettii samalla kuumeisesti kenelle sen voisi antaa. Hänen mielestä 'väri on ihan väärä', 'koko liian pieni', 'maku ei miellytä' ja ties mitä. - Paluuta ei enää ole aikaan, kun aidosti iloittiin lahjojen saamisesta, joista oli haaveiltu, muttei raaskittu itse ostaa. Samoin iloittiin niiden antamisestakin. Minusta on parempi mennä vierailulle ilman lahjaa, jos ensimmäinen mieleen tuleva ajatus kutsun saatuaan on, että taas pitää ostaa jotain!

Ennen lahjaa mietittiin todella monta päivää, soiteltiin tutuille ja tehtiin huomaamattomia tiedusteluja päivänsankarin toiveista ja mieltymyksistä, jotta onnistuttiin oikein lahjan valinnassa. Nyt saatetaan vilkaista ensin omiin kaappeihin, josko löytyisi jotain itselle tarpeetonta ja käyttämätöntä 'golf-kilpailussa' saatua palkintoa tai anopin tuomaa kulhoa, jonka voisi 'kierrättää'. - Ihan totta! Tällaiseen olen törmännyt ja ihmetellyt.  Mutta hymysuin sitten miettinyt ilkikurisesti, että hänelle ostankin seuraavaksi pienen muistion, että voi pitää oikein kirjaa siitä, kuka oli turnauksessa ja kuka ei, ja keneltä on saanut mitäkin, ettei käy hupsusti ja saatu lahja palautuisikin antajalleen. -  Itse en jakele saamiani lahjoja pois. Aina niille löytyy jotain käyttöä. En myöskään aseta niitä näytille vain, koska antaja on tulossa vierailulle. Mutta tapaan ostella silloin tällöin jonkun lahjaksi tai viemiseksi kelpaavan esineen tai tuotteen odottamaan sopivaa hetkeä. Jouluisinkaan ei tule mitään paniikkia!

Kaipaan niitä aikoja, jolloin kaunis ajatus oli hintaa tärkeämpi !

nami-hiiri