Uskon vakaasti siihen, että muutamat eri kulttuurien erikoisuudet olisi parasta jättää rauhaan omille kotiseuduilleen. Pehmeä, mutta rapea pintainen ja täydellinen Macaron on vaikea tekoinen. Jos olet sattunut maistamaan croisantteja Amerikassa, niin tiedät mitä tarkoitan!

Perinteiset ranskalaiset Macaronsit valmistetaan munanvalkuaisesta, mantelijauheesta, tomusokerista ja sokerista. Jos resepti on oikea tai lähes oikean kaltainen ja ohjeita on tarkoin noudatettu, voi tuloksena olla pieni, pyöreä kakku, rapea päältä, sisällä sileä ja pehmeä ganache täyte.  Onnistuminen ei ole mikään itsestään selvyys.

Mutta miten on syntynyt 'aidot ja oikeat' Macaronsit, joiden resepteistä väännetään kättä. Todennäköisimmin 'nykypäivän' aidot syntyivät Ranskassa 1800-luvulla ja Versaillesin tuomioistuimen jäsenen Monsieur Dalloyaun perheessä tehtiin ensimmäiset pikku-kakkuset. Perheenpään ollessa pitkillä käräjämatkoilla rouva leipoi apulaisineen kotona herkkuja,  aikansa kulukkeeksi, kokeillen myös omia sovelletuksiaan. - Belgiassa on luonnollisesti oma tarinansa, samoin Luxemburgissa ja Sveitsissä omansa. Mutta Italiasta kaikki on lähtöisin vuoden 800 tietämillä. Ranskaan ne siirtyivät Catherine de Medicinen (s.1519 Florence - k.1589 Ranska) kokkien matkassa, kun hän meni naimisiin Orleansin Herttuan Henrin kanssa, josta tuli  myöhemmin Kuningas Henry II.

Resepteissä on hienoisia eroja. Ne ovat olleet kopioinnin kohteena ja seikkailleet maasta toiseen sokerileipurien oppipoikien matkassa. Kun huomioi 1800-luvun luku- ja kirjoitustaidon, niin ymmärtää hyvin suusta suuhun kulkeneiden reseptien eroavaisuudet. Niinpä Sveitsin Confiserie Sprüngli myy omaansa nimellä 'Luxemburgeli', ja siitä voi päätellä heidän resptinsä alkuperää. Se on ranskalaista sisartaan pienempi ja kuohkeampi.

Japanin Sendai on reilusti muuttanut reseptiä. He  valmistavat omat kakkuset pähkinäjauheesta mantelin sijaan. 

Ranskalaisen vuonna 1862 perustetun Laduréen Macaronsit ovat kirkkaan värisiä ja makuja on todella paljon. Joka kuukausi ilmestyy uusi maku, kuten Sprünglillekin. Ja koska kaikki yksittäiset maut ovat jo käytetty, niin tänään uutuudet ovat mitä ihmeellisimpiä makujen sinfonioita. Macaronsien ulko-asussa ollaan pysytty lähes alkuperäisessä ja koristelemattomassa muodossa. Mainittakoon, että Laduréenin pikku-kakkuset ovat edenneet herkku-urallaan filmitähdeiksi asti. Niillä oli huomattava osa Sofia Coppolan vuonna 2006 valmistuneessa elokuvassa 'Marie Antoinette'. Yksistään Laduréen luxus-liikkeet myyvät Macaronseja päivittäin 12.000 kappaletta, vuositasolla reilut neljä miljoonaa.

    

                 

Pieni 100g rasia sisältää ostajansa valitsemat 12 Macaronsia. Hintaa rasialle tulee noin 6€. Ja olipa rasia mistä tahansa ostettu, hienot elementit omaava tai konditorian asiallisempi ja arkisempi rasia, niin kaikille on yhteistä se, että yhden Macaron kakun maistettuaan, on maistettava vielä toinenkin, kolmas..... Kahdeksannen jälkeen on jo hieman yli makea olo, mutta mitä niitä loppujakaan säästämään! Tyhjä rasia kädessä huomaa jo miettivänsä, josko ensi kerralla maistaisin Champagne, laventeli, lakritsa, pistazia makuja - vai törsäisinkö oikein kunnolla muutamaan caviar ja foie gras täytteiseen. Kahden jälkimmäisen kappale hinta on reilusti kolmin kertainen. 

Olettaisin, että aikoinaan valinta on tehty puhtaasti mielimakujen puitteissa. Tänään voisi hyvin kuvitella Macarons myymälään astuessaan soinnuttavansa ostoksensa kahvipöydän muuhun väritykseen. Onkohan menty hienokseltaan yli äyräiden makujen kimarassa, kun on poikettu yhden maun selkeästä linjasta? Ostamisen ilo häviää, kun pitää miettiä ainakin kolme tuntia Macarons-listan edessä!                       

Huvittavinta asiassa on kuitenkin se, että ne alkuperäiset Macaronsit, ne, jotka kerran Ranskassa 'keksittiin', olivat ihan ilman täytteitä! Kaksi paistettua puolikasta yksinkertaisesti vain paineltiin lämpiminä yhteen. Näitä vaatimattomia kakkusia haluaisin maistaa!

 nami-hiiri