Suklaa on yksi maailman herkullisimmista ruoka-aineista. - Olen lukenut tämän "Ihana suklaa" -kirjasta. Edelleen, että suklaa on aine, joka tyydyttää makeanhimomme parhaiten. Sen täyteläisestä mausta voi loihtia mitä herkullisimpia kakkuja, pikkuleipiä, jäätelöitä ja muita jälkiruokia ja jopa lämpimiä ruokia. Makunautinnon aika on suklaan aika. 

Suklaalla on pitkä historia. Kaakaopuut ovat peräisin Keski- ja Etelä-Amerikan trooppisilta alueilta ja ennen kuin suklaa saapui Eurooppaan oli sitä jo uhrattu jumalille, sekä käytetty eri valtioissa jopa maksuvälineenä. - Hei, olisiko tässä apu nykyhetkeen ? Valtiomme pohjaton pussi täytettäisiin kaakaopavuilla Eurojen sijaan ! - Eurooppaan kaakao saapui komeasti. Espanjalainen Cortez toi sen laivoillaan ryövättyjen kulta-aarteiden joukossa. Katollisissa maissa mietittiin rikkoiko suklaan nauttiminen kirkollista paastoa. Oliko suklaa ruumista ruokkivaa ravintoa vai janoa sammuttavaa juomaa? Espanjan ja Ranskan hovit nauttivat kuumasta, sekä kylmästä, pehmeästä 'jumalten' suklaajuomasta . Suklaa oli kallista luxusta ja korkeasti verotettua. Salakuljetus tietenkin kukoisti. Mutta suklaan maailman valloitusta ei voitu enää - eikä varmaan haluttukaan - estää.  

Maailman makeanhimon lisääntyessä - ja se lisääntyy edelleen - valmistusmenetelmät paranivat vastaamaan kasvanutta kysyntää. Matka kaakaopavuista syötäväksi suklaaksi on pitkä ja monimutkainen. Vuoteen 1880 asti syötävän suklaan koostumus oli karkea ja rakeinen. Suklaan pehmeän koostumuksen keksi sveitsiläinen Rodolphe Lindt "conching" menetelmällään. Hän lisäsi kaakaovoin osuutta ja seosta hämmennettiin monta päivää pitempään kotilon muotoisissa koneissa, kuin aiemmin. Keksinnön tulos oli pehmeä ja täyteläinen nykyään tuntemamme suklaa.

Suklaan terveydellisistä vaikutuksista on keskusteltu pitkään. Liian sokerin haitat tiedetään. Hienolaatuisessa tummassa suklaassa sokeria on vähän, mutta ravintoaineita kuten kalsiumia, kaliumia, riboflaviinia, niasiinia ja jopa A-vitamiinia on runsaasti. - Minä pyrin lukemaan vain suklaan nauttimista kannustavia, positiivisia tutkimusten tuloksia. Uskon täten vakaasti suklaan apuun sydämen hellimisessä ja hoivaamisessa, sekä auttavan sydän suruun! 

Joillekin suklaa on pakkomielle ja toisten on vaikea sitä vastustaa. - Minäkään en juuri koskaan sano suklaisten herkkujen edessä 'kiitos ei'. - Suklaan kasvitieteellinen nimi, Theobrama, cacao merkitsee 'jumalten ravinto', mutta tavalliset kuolevaiset näyttävät mieltyvän suklaaseen aivan yhtä helposti.

Pitää vielä mainita anekdoottina silmiini osuneet tarinat, kuinka Ranskassa, Madame Pompadour, aikoinaan suositteli suklaata ystävilleen sen kiihottavuuden vuoksi. Italialainen Giacomo Casanova puolestaan taas arvosti sen viettelevyyttä samppanjaakin enemmän.   

Sileä- ja kiiltäväpintainen kuorrutus  voi tehdä yksinkertaisestakin kakusta elegantin jälkiruoan täydelliselle aterialle tai houkuttelevan herkkupalan iltapäiväkahville.

  

Kirjat hiiren kirjastosta ovat täynnä eri maiden ihania reseptejä suklaisiin unelmiin !  

Kuva on kirjoitusta nuorempi - kuvien uuslataus houkutti vaihtamaan alkuperäisen kuvan omaan leipomukseen.

Suklaan historia on mielenkiintoinen. Monelle ihmiselle ja moneen eri maahan, monien vuosikymmenten aikana lankeaa kiitos siitä että, saamme ostaa suklaata kaikkialta, ihan tuiki tavallisesta marketista, kioskista tai valmistajiensa nimikkoliikkeistä, joissa hyllyt notkuvat suklaata, kääreellä ja ilman. Niistä liikkeistä ei puutu konditorinsa mielikuvitus.

Maitosuklaa on useimmille suomalaisille se yksi ja ainoa oikea, mutta kiinnostus tummaa suklaata kohtaan kasvaa jatkuvasti. Ollakseen tummasuklaa sen tulee sisältää kaakaota 45% ja 100% välillä. Tietenkään suuri kaakaoprosentti ei yksin ole tae laadusta, eikä hyvästä suklaan mausta.    

Suuren suosion saavuttanut valkoinen suklaa ei ole suklaata sanan varsinaisessa merkityksessä, koska siitä puuttuu suklaamassa, joka tekisi siitä suklaata. - Mutta eihän se silloin olisi enää valkoinen!   

 "Yhdeksän ihmistä kymmenestä pitää suklaasta. Se kymmenes valehtelee!"  (J.Q. Tullius)

nami-hiiri