Hieman harmissani olen pienen tietokoneen näytön kanssa ’seurustellessani’ siitä, että näytölle on tupsahtanut kutsumaton vieras. Nykyäänhän pitää tilata aika joka paikkaan, eikä siis vieraisillekaan menoa voi enää tehdä vanhaan malliin. Ennen saattoi vain soittaa tuttavan, ystävän, kummin tai kaiman ovikelloa kahvipaketti tai pullapitko kainalossa, istahtaa kupillisen tai kahden verran, jutella mukavia ja palata iloisena kotiin!  Tänään tämä on 'epäkohteliasta' käytöstä ja täysin kuollut ajatus, sillä ainakin pitää ensin soittaa. Jutella sitten asiansa asianomaisen matkapuhelimen vastaajaan ja jäädä odottelemaan. Siinä kuluu toisinaan aikaa ja sitä pitkoa.   

Vaikka siis, 'Maija  & Meira', ovatkin vanhoja ’tuttuja’, niin jotenkin vierastan ajatusta, että kysymättä lupaa nirhastaan blogin alareunasta kaupalliselle mainokselle siivu. Eikö se ole hieman epäkohteliasta? Ei ole sattunut käymään mielessä, että jollakin on ehkä minikokoinen läppäri tai muuten pienehkö näyttö? Voihan joku olla allerginenkin mainoksille, sillä hyvin usein näkee postiluukuissa 'ei mainoksia, kiitos' -tarroja. Minkäänlainen hyökkäys tai sotiminen ei edes verbaalisesti ole mukavan nami-hiiren mielessä. En aio vaihtaa myöskään 'Vuodatusta' mihinkään toiseen palveluntarjoajaan, siitäkään ei ole kyse. Olen ollut ihan tyytyväinen blogikirjoittaja ja hyviä neuvojakin olen saanut alkumetreillä kysellessäni ja aivan kiitettävän ripeästi. Mutta pienen näytön kanssa eläessään, se edessä vilistävä mainosnauha todella häiritsee! Suurempi näyttö olisi ’vaivaani’ mahdollisesti ratkaisua tuottava lääke, mutta siitä päätän aivan toisilla argumenteilla ja vapaehtoisesti tarvittaessa. Tutkittuani asiaa tämän ’ikiliikkujan’ saa maksusta  poistumaan. Sitä tässä nyt miettimään.  

Jotenkin kaupallisuuden kanssa työskennellessäni, en vain ymmärrä, että ’tuote’ olematta postiluukusta tipahtava mainos tai näyte, ilmaantuu salaa elämääni, ilman ennakkovaroitusta, ilman ennakoitua koeaikaa tai ilman minkäänlaista lupaa kysymättä! Ihan varmasti ymmärrän paremmin kuin hyvin, että mikään palvelu ei oikeasti ole ilmaista ja siksi mainokset ovat kullan arvoisia sponsoreina. Sitä en protestoi mitenkään – olen asiasta täysin samaa mieltä. Mutta 'sallimisen' valintaan pitäisi olla toinenkin mahdollisuus, kuin 'kärsi' tai maksa.    

Vuodatuksen palvelu ja vielä siihen toistaiseksi kytkeytyvät sivupohjien ilmaiset tekijät ovat hyvä ja hieno asia. Kutsun sitä hyväksi palvelukseksi! Mainokseton vuosimaksu 45€ ei ole mikään päätä huimaava, vuorokautta kohden noin 12 centtiä. Se on oikeasti niin pieni summa, että moni ei sitä nostaisi edes maasta! Kurssin mukaan, nami-hiiren valuutassa, se on noin 20 rappenia ja sekin hipoo monella rajaa nostaako ylös vaiko ei.  Mutta saksalaisten ja sveitsiläisten säästeliäisyys luonteenpiirteenä elää voimakkaana. Se notkistaa polvet nostamaan lantit maasta! Pieniä kolikoita kunnioitetaan ja vain miljoonia hukataan ja paljon!              

Asian ydin kaiketi onkin nami-hiiren tapauksessa, aikoinaan kannesta kanteen luetusta Tuomi Elmgren-Heinosen, vuonna 1954 ilmestyneen ’Käytöksen kultainen kirja’ antamasta tapain hallinnasta. - Kirjan tekijä kertoi tavoista ilmaiseksi aikoinaan myös koululaisille. Pienet lapset kuuntelivat silmät pyöreinä, miten Ranskassa puolitetaan herneetkin päivällisellä. Kotona sitten isät ja äidit olivat vihaisia ruuan kanssa leikkimisellä, kun lautasilla pyörivät herneet singahtelivat ympäriinsä aterimien niitä tavoitellessa! Ihanalla, Sirkka Lassilalla, joka up-dateittasi kirjan ajan muuttamin lisäyksin vuonna 2006, taas katkeilivat aina helmet. Ne onnistuivat  vierimään rappusia alas, milloin missäkin juhlavassa tilaisuudessa. Avuliaat arvovieraa niitä sitten 'pyllypystyssä' noukkivat pitkin lattioita. - Tuiki tavallinen nami-hiiri  on hionut käytöstään myös ’Hyvät tavat kunniaan’ oppaalla ja 'Lady Sinisenä' tunnetun Kaarina Suonperän luennoilla. Lisäksi käytännön live-harjoittelulla näillä kirjojen ja opasteiden eväillä läpi tähän astisen elämänsä. Hän on ottanut tavakseen tarkistaa myös helmensä ennen vierailuja. Harjoittelu jatkuu edelleen päivittäisellä extra-treenillä 'Sveitsin liittotasavallassa', jossa kaikki, tutut ja tuntemattomat tervehtivät kohteliaasti, ja muitakin hyviä tapoja pidetään luonnollisina, itsestään selvinä. Sveitsiläiseen tapaan kuuluu tervehtiä aina vastaantulevia ja kaikkien sääntöjen mukaan nuorempi tervehtii ensin vanhempaa. ’Grüezi!', sen voisi suomentaa:'Tervehdin teitä!' Alkuvuosina toki hymyilin itsekseni, kun sunnuntaikävelyllä olin laskemani mukaan tervehtinyt ainakin sataa iloisesti hymyilevää, täysin tuntematonta ihmistä. En kokenut sitä edes rasitteeksi, joka olisi pilannut kaupunki- tai luontopolkuni. Selvennettäköön, ettei näin tapahdu tietenkään isojen kaupunkien kaduilla, kuten Zürich, Bern, Basel tai Geneve. Mutta sielläkin tavaratalojen jokainen myyjä osastoilla tervehtii sinua, kysymättä 'mitä saisi olla?' Kahviloissa ja ravintoloissa lähimpään pöytään toivotellaan 'hyvää ruokahalua' muuten häiritsemättä.    

Muistelen usein Helsingissä vallassa olevaa tyyliä, jossa moni ei tunnista edes naapureitaan yhteisestä rapusta kymmenen vuodenkaan jälkeen, saati tietäisi, ettei heitä enää edes ole. Ehtineet nukkua pois ennen esittäytymistä. Täällä taas kysytään poikkeuksetta puolityhjässäkin kulkuneuvossa  lupaa saada istuutua. Vaikka matka muuten kulkisi ilman keskustelua, niin näkemiin sanotaan ja toivotellaan kellon mukaan, mukavaa päivää tai iltaa. Ja kuka istuu lupaa kysymättä, häntä mittaillaan salaa katseilla ja arvaillaan 'mistä maasta ilmestynyt?'.     

Eniten minua kai  nyt vaivaakin vain se, että huomasin kuukausia sitten Internetin leimanneen nami-hiiren sivut aiheettomasti kaupallisiksi, kaiketi sivun laidassa olevien lukuisten logojen perusteella ja bannnerin toisen lauseen myötä, jonka sittemmin poistatin juuri tästä syystä.   

Ilomielin, ilman ruusunpiikkejä, linkitän kuitenkin täysin kaupallisen 'Maijan mausteblogin' yhteistyössäMeiran kanssa,  blogini sivulaatikkoon. En myöskään ole ajatellut lopettaa Meiran tuotteiden käyttöä. Niitä ei omista lähikaupoistani saa, mutta kulkevat mukavasti matkalaukussa tuliaisina Suomesta ja tietenkin pienissä postipaketeissa.

  Ystävällisesti nami-hiiri