Hiiri oli saanut aamulla viestin, jossa lopuksi kysyttiin: "Mitä tänään leivot?" Siihen hiiri vastasi, ettei tänään leivota, kun on muita kiireitä. Jauhot eivät pöllynneet, eivätkä nonparellit kierineet keittiön marmoritasolla.

kala%201-normal.jpg

kala%20%202-normal.jpg

kala%203-normal.jpgkala%204-normal.jpg

kalaa%205-normal.jpg

Mutta jotain oli syntynyt kuitenkin. Tällä kertaa ei ikuisia tuorejuusto-piparjuuri-lohikiekkoja, vaan lautasella köllötteli mantelinen kahden kalan (lohi ja kuha fileitä) maustettu 'kääretorttu' (suolaa, paprikaa korppujauhoseosta, hieman tuorejuustoa) seuranaan sitruuna-timjamin oksia. Myöhemmin lautasella olisi erilaisia vihreitä vihanneksia koristeenaan värikkäitä syötäviä terälehtiä ja paksua, ei paseerattua karpalokastiketta. Siitä hiiri yritti tehdä modernin koristelun katkaistulla hammastikulla. Olisi pitänyt ottaa suuremmat karpalosattumat pois. - Kuvat napattu pelkistetyissä muodoissaan eri vaiheissa.

Mistä tai missä nami-hiiri oli kalansa onkinut? Sitä sopii kysellä. Torontossa oli näet avattu äskettäin, tarkalleen 16. lokakuuta aivan upea Aquarium -rakennus yleisölle. Upea ja erilainen retki vedessä elävien valtakuntaan! Keväällä ja kesällä hiiri oli pojantyttären ja koiran kanssa seuraillut sen valmistumista. Nyt se oli valmis. Mutta tottahan toki paikallinen väestö löysi moitittavaa, niin sijainnista, kuin rakennuksesta itsestäänkin. Muistattehan miten Helsingin Modernintaiteen Kiasma sai aikoinaan jäitä niskaansa! Täällä oli hieman samantapainen 'arvostelutauti' liikkeellä, niin ennen rakennuksen valmistumista, kuin valmistumisen jälkeenkin.

nami-hiiri Torontossa