LÄMPIMÄT kiitokseni maailmalta blogiin HUMBUUGI kaikista ihanista paketeista, lehdistä ja ennen muuta ajatuksista, joilla ne oli koottu - juuri minulle ! 

Toisinaan suunnitellut asiat muuttuvat tai muuttavat aikatauluaan. Näin oli nyt käynyt. Nami-hiiri matkustaa kuukautta aiemmin, kuin ennakkoon oli kaavaillut. Emon kautta hiiri oli viestinyt kierroksen SLY24 parilleen muutoksista ja kertonut, ettei  lokakuussa olisi kukaan pakettia vastaanottamassa, kuvaamassa. Sly saisi vapaan kuukauden. 

Postin pakettiauton kuljettaja jakaa paketit edelleenkin kotiovelle klo 11-13 välisenä aikana, summeri soi, alaovi avautuu, rappukäytävässä kaikuu koodilukijan kimeä ääni. Ulko-ovi sulkeutuu kolahtaen ja postiauto jatkaa matkaansa. Ajat ovat muuttuneet. Hiiri kipitti alas ja nouti paketin.  Hetkeä aikaisemmin hiiri oli ollut kakunpaisto puuhissa, onneksi ei enää, sillä kakku olisi varmasti unohtunut uuniin.......

image-normal.jpg

’Pirteys’ oli saapunut hiirenkoloon. Estelyistä huolimatta hiiren sly oli koonnut huikean yllätyksen. Hauska kortti oli raapustettu kaunista tekstiä, selitystä niin täyteen, että oli tarvittu jatkokortti. Sly oli tarkkaan lukenut hiiren postauksia ja päätellyt puolitettujen ja pienten taikinoiden tarvitsevan pieniä nuolijoita.

image-normal.jpg

Lokakuun reseptiehdotelmia oli sly käsin kirjoitellut valmiiksi muutaman pirteäkantiseen kirjaan ja suunnitelmat ihanista leipomuksista sujuisi  ’Unelmointi suklaan’  tai ’Suklaamustikoiden’ avulla hauskemmin. - Hiiri oli koiran kanssa heinäkuun alussa katsellut juuri näitä JOIEn  hauskoja pieniä 'possu-nuolijoita', mutta jättänyt ostamatta....matka-askit paluulennolle alkoivat uhkaavasti hipoa ylipainoa.

image-normal.jpg

Uusi ’Leivotaan’ -lehti olisi herkullista matkalukemista, jonka reseptejä voisi määränpäässä hyvinkin toteuttaa.

image-normal.jpg

Hiiren sly oli ajatellut  uuden hiipivän talven pirteitä ilmojakin ja laittanut  ohjeet helppoon pipoon, huiviin ja nuttuun pehmeän lankakerän kaveriksi. Siitä voisi hyvin aloittaa. Nami-hiiren matkatessa piristää jotain vaatekaappia slyparin lähettämä vienosti tuoksuva tuoksukuori. 

Tämä pirteä ja riemastuttavan hauska kokonaisuus oli lokakuun sly -teeman mukainen ja yllätysten yllätys. Kortissa oli nimellinen allekirjoitus, mutta hiiri lisää sen vasta myöhemmin, kun päästään lokakuuhun ja ringin muillekin kavereille alkaa ilmestyä paketteja paljastuksineen!

Kiitoksella & lämpimien ajatusten kera!

nami-hiiri