Sattuma korjaa satoa ! Missään mielessä en halua matkia taidokasta Ebeä saati hänen lumoavan kauniita postauksia  – eivät ne sunnuntaileipurin taidotkaan siihen edes yllä. Mutta paljon olen opia ja virikkeitä ammentanut hänen sivuiltaan, kuten niin moni muukin - varsinkin vanhasta blogista. Tänään ei ollut suinkaan myös ensimmäinen kerta, jolloin hämmästyin hänen ja oman leipomukseni yhteneväisyydestä itse leipomusta, sekä postauksien ajankohtaa ajatellen. Toki hiiren versio kuuluukin tammikuuhun..

  

Viuhkaa muistuttava ’Puuterihuisku’ ja juuri nyt ajankohtainen eurooppalainen 'Laskiaisen rahkatasku' ovat ulkoisesti lähes samanlaiset. Jos olisin litistänyt puolikuunmuotoisen pullan piirakkavempaimella.....

enkä muutteemmaksi pikkupykäläisellä piparireunalla, niin ero olisi ollut vieläkin pienempi. Leipomukset olisi pitänyt kuvata myös heti puuteroinnin jälkeen, eikä yön yli jääkaapissa oleskeltuaan.....Tämä aina puoliksi (?) ’puuteroitu’ rusina-rahkatasku, on vanha Laskiaiseen kuuluva mummojen perinneleipomus, joka tehdään piirakkakuoreen paistaen uunissa tai munkkitaikinaisena öljyssä  paistaen.

Nallerouva%20Hunajapurkin%20Herkkukirja%

Mahdollisesti, ei varmasti kirjasen "Nallerouva Hunajapurkin Herkkukirja"-reseptin alkuperä saattaa olla aivan sama, joka on vain kokkipoikien ja siirtolaisten mukana kuljeksinut ristiin rastiin ja ’maantien mutkissa’ muuttanut muotoaan. Rahka rusinoineenkin on vaihtunut hilloksi. Tosin kirjassa mainitaan viikunahillo, joka 'juoruaa' Euroopasta, jossa viikunat ovat ahkerassa käytössä, niin leipomuksissa, kuin jälkiruuissakin.

Hiiri kilauttaa 'kaverille',  kuten tavataan sanoa -ja kertoo lisää myöhemmin.

Edit.: 20.tammikuuta -13:

Ei tarvinnut odotella edes vuorokautta, kun ystävällinen Petra Tandefelt vastasi hiiren uteluihin mm. seuraavasti: 

Hei,

kiitos mielenkiinnosta!

 

Valitettavasti en osaa vastata kysymykseesi, en ole varsinaisesti leivontahistorioitsija... Reseptin mukaan meillä on "leivottu aina", en tiedä mistä se on kotiimme kulkeutunut. Itse olen viehättynyt huiskuihin juuri viikunahillotäytteellä, koska se rapisee hampaissa mukavasti. Resepti valikoitui kirjaan nimen perusteella, koska sain siihen mukavan aasinsillan hienorouvaleikkien kautta. Nimi kuulostaa ihanan turhamaiselta ja vanhanaikaiselta!......"

nami-hiiri