Hiirenkolossa odotellaan postia Englannista saapuvaksi. Kirjeessä lukee aina isosti Kuningattaren kuvalla varustetussa leimassa ’Royal Mail’.  Laatikossa oli muutamat mainokset, vaikkei hiiri niitä haluaisikaan, ja on tämän ’ei halunsa’ postiinkin ilmoittanut……

Mutta suuri valkoinen kirjekuori oli kuitenkin ja sen sisällä Royal –suklaata ja makea resepti niiden käyttöön. Tästä tulee postausta myöhemmin tämän kuun aikana lisää.

Tänään pöydällä on 'tutussa' vihreässä kääreessä suklaata, jota hiiri söi jo lapsena melko usein. Makeita muistoja nousee mieleen. Toki myös saapuneesta punaisestakin Royalista, mutta tuo vihreä oli lempisuklaani tästä sarjasta, johon kuului myös sininen käärepaperi. Vihreä säästyi aina viimeiseksi - vika oli paras  - se taittui pala palalta, kunnes kädessä oli tyhjä paperi. Niitä taas kertyi tyhjään, kauniiseen Fazer -rasiaan pienten sormien 'silittäminä'! Äiti arvatenki poisti salaa, koska rasian kansi pysyi jatkuvasti kunnolla kiinni.

Lapsuudessali parikin Setää, joiden takintaskuista tai salkuista löytyi aina suklaata tuliaisina. Kumpikaan ei ollut sukulaissuhteessa setä, mutta niin oli opetetty sanomaan, joko 'täti' tai 'setä' kaikista aikuisista. Toinen tuli usein kaukaa Pohjoisesta  lentokoneella työasioille Helsinkiin. Silloin oli aina pienellä lapsella 'joulu.' Hän toi Ruususuklaa -levyn tai monta Royalia. Toinen setä ajoi hieman harvemmin autollaan pihaan jostain  lähempää. Myöhemmin ymmärsin, että juuri hänen tehtaassaan valmistettiin molempia, sekä Ruusu- että Royal -suklaat.  Se oliko tuo vihreässä kääreessä oleva suklaa ihan oikeasti juuri lempisuklaani, epäilyttää hieman. Se vain sattui olemaan vihreässä kääreessä, joka oli toinen mieliväreistäni siihen aikaan – ja edelleenkin!  Toisaalta pähkinäsuklaasta olen kyllä pitänyt aina.

Aamulla postin tuoma suklaa oli paljon suurempi, mutta  pienempi patukkakin on edelleen tuotannossa.  Kun maku ja tuote ovat suomalaista laatua, niin onko sen värin oikeasti niin väliä?

nami-hiiri