Hosuen ei kannata tehdä mitään, ei myöskään stressillä kiusata itseään. Joulu tulee aina uudestaan. - Pieni kakkunen (suklaa-sitruuna) tai...
 
 
...pala jouluhalkoa (paksulla suklaatäytteellä) jo kertoo joulun tervehdyksen. Sen voi koristella saajan lempivärin värisillä koristeilla tai solmia sellofaanilla peitetty leivosrasiapohja nauhalla.
 
 
Samoin on juustopallojen (voilusikka 'puolipallo') kanssa, joko yrtteihin, pähkinärouheeseen pyöriteltynä tai vaikka tummaan sulatettuun keittosuklaaseen kastettuna! Säilyvät jääkaapissa. Ne maistuvat uskomattoman hyviltä. Tuorejuuston voi maustaa joulumaustein, taikka sitten sulatetun suklaan, mutta ei molempia samaan makupalaan!
 
Paksun juustokappaleen voi leikata ensin horisontaalisesti kahtia ja ottaa sitten kuusimuotilla paloja ja sirotella maustetta tai yrttisilppua päälle. Valitsen itse aina kuusen, koska hukkapalat ovat silloin minimisissään. 
 
 
Hieman ylellisempi lahja on ranskalaisilta opittu, taikinassa ’paistettu’ Brie. Leikkaa lehtitaikinasta  pyöreälle Brielle sen kokoa suurempi neliö, laita keskelle paksua aprikoosihilloa ja aseta juusto hillon päälle. Nostele taikinan laidat ylös, taita juuston päälle (vas. kuva) ja käännä paketti ylösalaisin. Leikkaa erikokoisilla kukka- ja/tai lehtimuoteilla paloja koristeeksi. Voitele kevyesti vispatulla kananmunalla. Paista esilämmitetyssä uunissa (200-180°C) noin 20 minuuttia.
 
Pienityt hedelmäpalat, kuten luumu, aprikoosi ja murskatut pähkinät ovat myös oiva jälkiruokajuuston koriste, kuten uunissa paistetun juustokakunkin.
nami-hiiri