Retroilu on toisinaan hauskaa, keittiössäkin. - Sana retro tarkoittaa vanhanaikaista, sekä palaamista ajassa taaksepäin. Voisi sanoa, että retroa on kaikki se, mikä on vanhempaa kuin 20 vuotta, mutta nuorempaa kuin antiikki. Ehkä yleisimmin käsitettä retro käytetään 60- ja 70-luvun tuotteista.
 
Kilpailuihin on hauska osallistua. Ilmassa leijuu silloin aina pientä jännitystä. Nami-hiiri osallistui mietinnän jälkeen aika tavallisella kahvikakulla Leivontafoorumin toukokuun haasteeseen. Pian muuten selviää voittaja. Vaikka voittoa jokainen lähtee tietenkin tavoittelemaan, ei palkinnottomuuskaan saisi muodostua ongelmaksi. 
 
 
Olipa kahvikakku valmistettu antiikkisella tai retroajan reseptillä, on se aina hyvää tarjottavaa, modernisti koristeilla tai ilman. Nami-hiiren kakku on niin pieni, että tarkoituksella tuli koristeltua kakkuvati kakun sijaan. Olisi tarvittu sittenkin se suurempi kakku, joka sai ylleen vohvelikukkia samana päivänä (täällä), sillä tämä kakku olisi jäänyt kyllä kokonaan  noiden kaikkien perhosten alle.

‘Tuunattu pieni kahvikakku’
– raikkaaksi sen tekee perhoset uusissa kevätasuissaan .
Kakku on paistunut lasten pienessä 15 cm vuoassa, vetoisuus on 0,5 l esimerkiksi vettä piripintaan!

50 g pehmeää voita
50 g sokeria
1 kananmuna
1 tl vettä
80 g kakkujauhoja
n. 1 tl leivinpulveria
0,5 dl rouhittua mansikkasuklaata
- tarvittaessa kostukkeeksi laimennettua sitruunamehua muutamat kahvilusikalliset

Vaahdota voi, sokeri, kananmuna ja vesi. Sekoita huolella leivinpulveri jauhoihin, sekä suklaamurut ja lisää vaahdotettuun massaan varovasti käännellen.
Paista valitsemassasi vuoassa, joka on voideltu tarvittaessa noin 30-35 min. /175°C.

Kuorrutus:
25 g voita
2,5 rkl vahvaa kahvia
1 rkl kaakaojauhetta
2 dl tomusokeria

Sulata rasva ja sekoita muut ainekset, viimeisenä tomusokeri vanilliinisokerin kanssa. Kaada löysä kuorrute kakun päälle hitaasti ja anna valua  omin päin tai ohjaile! 
 

Koristeet on taiteiltu 'Mansikkamäen tekniikan' mukaan: kaulitaan kaksi eri väristä sokerimassalevyä ja asetetaan päällekkäin. Nami-hiiri ’sävelsi’ omiaan ja asetteli levyt  osin lomittain ja leikkasi sitten muotilla perhosia. Pyörivät nonparellit pysyivät paikoillaan pienestä Dr. Oetkerin tuubista rutistetun geelimäisen suklaan avulla.
 
Vinkki: 
- Anna (suklaa)kuorrutteen hieman jähmettyä, jolloin saat sen parhaiten levitettyä kakun pinnalle tasaisesti - sekä reunoille niin halutessasi.
- Kakku olisi mehukkaampi huomenna, mutta eipä taida ’säilyä’ edes yön yli !
Makoisaa kahvihetkeä! 
 
P.S.
Leivontafoorumin toukokuun haasteita arvostelleet antoivat ääniä 14. Voittaja keräsi  niistä  5 kpl, joku sai yhden, joku toinen kolme pistettä..... Ilman pisteitä jäi vain kolme kakkua kahdeksasta. Elon laskuopin prosenttilaskun mukaan tulos on kohtuullinen . Ei ole aihetta syytellä vispilöitä, ei jauhoja, eikä mitään muutakaan aineosaa.
 
Osallistumisen tuoma ilo on tallella  .  Sanallista palautetta oli kaikille kakuille kertynyt kiitettävästi. Nami-hiiren "tuunattu pieni kahvikakku" sai saiseuraavanlaisia kommentteja:
 
- Herkullisen näköinen.
- Kiva idea perhosissa ja kauniisti koristeltu myös tarjoilualusta.
- Perhosten tuoma kesäisyys pelasti tämän kakun. Muuten itse          reseptissä ei hurjasti ole raikkautta havaittavissa. Toisaalta
 kuka sanoi että raikkaus täytyy olla maussa?
- Aivan ihana ja aivan ihanat nuo retroperhoset! 
- Pehmoisen ja suloisen maukkaan näköinen kakku!