Vielä parisenkymmentä vuotta sitten ei puistonpenkillä olisi tarvinnut kauan yksin istuskella, kun seuraan pyrkijöitä olisi ilmestynyt. Nyt on hieman toisin toisinaan, joskaan ei ihan aina. Mutta nyt on ongelmana se, että ne harvat 'juttukaveriksi' pyrkivät näyttävät tosi 'vanhoilta' !
 
Tässä pieni kokoisessa maassa ihmiset istahtavat penkeille ja alkavat puhua. Kertovat penkillä istujille minne ovat menossa tai mistä tulevat. Ja jollei muuta jutun juurta löydy, niin vaihdetaan mielipiteitä säästä. Toivotetaan kivaa päivää ja jatketaan matkaa, kukin tahoilleen. Monelle vanhemmalle ihmiselle tällainen pieni tuokio on päivän suuri ja kenties ainoa kohokohta.
 
No, ihan tällaiset ajatukset eivät olleet nami-hiiren mielessä tänään, ei ainakaan markettireissun jälkeen. Erilaisia hedelmiä pyöri pienessä, kauniissa kauppakassissa. Olo ei ollut yksinäinen, eikä mieltä kalvanut yksinäisyys.
 
 
 
Milloin viimeksi sinun retkieväsrasiasta on kurkistellut punainen mansikkamato, nektariininen siili tai  
vihreä omenasammakko ?
 
Tarvitaan muutama minuutti aikaa, hieman viitseliäisyyttä - muutama mausteneilikka, vähän mantelitikkuja ja syntyy suuria iloja. Ilman aikaa ei synny mitään, jos stressiä ei oteta lukuun. Stressiin nami-hiiri ei ole vielä tutustunut, mutta ehkä tapaa senkin joku päivä!
 
Istun parvekkeella ja puraisen leikkaamastani 'saku-sammakosta'. 'Granny Smith' on edelleen mauton ja kova. Sellaisia ne olivat viime vuonnakin. Poimittu ihan raakoina ja silti ajateltu, että niistä voi pyytää 3.60Fr. /2.60€ kilolta. Leikelty omena muuttuu silmissä ruskeaksi. Se on syötävä pois. Puraisen ja  mietin, että näillä eväillä saisi ainakin leikkipuistossa lauman ihania ystäviä. Olen siitä varma, aivan varma. 
 
Ensi viikolla matkaan Italiaan pariksi päiväksi. Kohteena on Firenze eli Florentia. Renesanssin aikaiset rakennukset ja taideaarteet tekevät Firenzestä yhden Euroopan suosituimmista matkailukaupungeista. Kaupungissa käy vuosittain noin seitsemän miljoonaa matkailijaa.  Firenzessä on yksi maailman suurimmista kirkoista, tuomiokirkko Santa Maria del Fiore ja paljon muuta nähtävää. Retki sinne ei ole ensimmäiseni. Rakennukset ovat paikallaan ja niitä käy ihaileminen useampaankin kertaan. - Yritän miettiä samalla myös jotain kivaa tarjottavaa lähestyvään kotikadun vuosijuhlaan.
 
Matkaevääksi en ole kuitenkaan ajatellut ottaa näitä hedelmäkavereitani.
 
nami-hiiri