Jostain kumman syystä pöydällä olevasta paistoksesta tuli mieleen, että olin mahduttanut sen liian pieneen piirakkaformuun. Näin ehkä olikin, mutta resepti antoi mahdollisuuden käyttää normaalin uunipellin sijaan pienempääkin vuokaa, jolloin paistoksesta tulisi vain paksumpi. Tästä haaveilin puolittaessani Kotilieden reseptiä. 

Uunista tuli ulos ihan oikea Ahvenanmaan pannukakku. Se näytti kyllä lapselta, joka on ohi kasvanut vaatteistaan, mutta maku oli sitä, mikä oli mielessä menneiltä vuosilta, muistona luokkaretkeltä Ahvenanmaalle.

Tuoreita luumuja oli kaapissa, joista olisi voinut keittää oikeaoppisesti kiisselin tai hillon pannukakun seuraksi. Maistelin ja muistelin nyt kuitenkin paistostani mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa. Tällä kertaa oli myös oikeasti tomusokeri  SLYltani saamasta DS mansikanmakuisesta pakkauksesta. Viimeksi sekoitin postauksessani kaksi eri tuotetta, kirjoitin Dan Suckerin tomusta, kun olin laittanut lautaselle toisen valmistajan tuotetta, jossa on niitä mansikan palasiakin oikeasti.  Kukaan ei kohteliasti oikaissut virhettäni tai kukaan ei huomannut erhettäni.

Maku oli syötävän hyvää ja kardemumma piristi ! Tässä ohje alkuperäisissä mitoissaan, jotka puolitin omaan vuokaan paremmin sopiviksi.

Ahvenanmaan pannukakku

2 rkl voita

4 kpl munia

5 dl maitoa

3 dl riisipuuroa

0,5 tl suolaa

2 rkl sokeria

1 rkl kardemummaa

2 dl vehnäjauhoja

Vatkaa munat kevyesti ja lisää joukkoon muut ainekset ja kaada seos leivinpaperoidulle uunipellille.

Uuni 225°C ja paistoaika 20 min. Mutta toisenlaisen vuokani takia paistelin pannukakkuani  28 minuuttia.

nami-hiiri